Pääsiäinen, kristikunnan tärkein juhla - pääsiäisenä yhdistyvät kristilliset ja pakanalliset perinteet

Hiljainen viikko -nimitys on tullut paitsi hiljentymisestä, myös siitä, että katolisena aikana kirkonkelloja ei pääsiäisviikolla soitettu lainkaan. 

Jokaisella viikonpäivällä ennen pääsiäistä on ollut omanlainen merkityksensä ja vanha kansa kutsui niitä omilla nimillään. Nimet ovat saaneet alkunsa vuoden kiertoon, pakanallisiin uskomuksiin tai Raamatun kertomuksiin liittyvistä tavoista. 

Vaikka pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin ja tärkein, monet pääsiäiseen liittyvät perinteet ovat pohjimmiltaan pakanallisia ja liittyvät valon lisääntymiseen luonnossa. Pääsiäinen on merkinnyt paaston ajan päättymistä eli paastosta pääsemistä ja synnistä pääsemisestä. Luterilaisessa kirkossa puhutaan hiljaisesta viikosta, mutta käytetään myös nimityksiä kärsimysviikko tai piinaviikko. Ortodoksisessa kirkossa käytetään nimitystä suuri viikko, ja jokaiselle arkipäivällekin on annettu etuliite suuri: suuri maanantai, suuri tiistai jne. Suuren viikon kolmea ensimmäistä päivää kutsutaan ns. sulhaspäiviksi tai yljänpäiviksi. 

Pääsiäistä edeltävän viikon päivät ovat perinteen mukaan palmusunnuntai/sukkasunnuntai, malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja lankalauantai.

Sunnuntaina virvottiin, maanantaina koottiin tanhualta malkapuita, tiistain vuoltiin sytyketikkuja pääsiäistulille, keskiviikkona ripustettiin kellot lehmien kaulaan, torstaina ajettiin paha "kiira" kartanolta metsään, perjantaina istuttiin pirtissä ja vältettiin vierailuja, lauantaina värjättiin talven aikana kehrätyt langat. Sukkasunnuntailla on saatettu tarkoittaa joko pääsiäisviikon ensimmäistä sunnuntaita tai viimeistä sunnuntaita. Sukkasunnuntai voi tarkoittaa sitä, että ollaan hiljaa, sukkasillaan tai sitten se on voinut liittyä pääsiäissunnuntain riehakkaaseen ilonpitoon, jolloin sukatkin lentävät jalasta. 

Turun yliopiston etnologian emerita professori Helena Ruotsala (Kittilästä lähtöisin hän on tutkinut muun muassa arjen ylirajaisuutta Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungissa) kirjoitti blogissaan 14.4.2014 kuinka pääsiäislauantaina - eikä palmusunnuntaina kuten nykyään - pohjoisessa oli tapana, että pieniä värikkäisiin pitkiin hameisiin, esiliinoihin ja huiviin pukeutuneita noita-akkoja tai trulleja kulki talosta taloon. Mukana oli luuta sekä nokinen kahvipannu. Pikkunoidat kävivät toivottamassa hyvää pääsiäistä ja saattoivat saada siitä palkaksi jotain pientä, vaikkapa suklaamunan, mutta vielä 1960-luvulla se oli tosi harvinaista. Ruotsala pohtii miksi kahvipannuoli oli mukana; yksi selitys on se, että 1600-luvulla Eurooppaan levinnyt kahvi oli vaarallinen ja paholaisen juoma ja juoni vääräuskoisilta. Kahvia taas puolestaan joivat erityisesti vanhat naiset, jotka olivat helposti rinnastettavissa noita-akkoihin. 

Nyt nämä pikkunoidat virpovat palmusunnuntaina; kaksi erilaista perinnettä on yhdistynyt, läntinen noituus ja idän virpominen ja se herättää keskustelua usein pääsiäisen aikaan. Monille suomalaisille pääsiäinen on tarkoittanut pääsyä tunturiin, hiihtoretkille, laskettelemaan, ehkä myös baareihin bailaamaan. 

Itselläni pääsiäisaikaan on aina liittynyt Bachin Matteus-passion kuuntelu, sitä pidetään yhtenä länsimaisen taidemusiikin kulmakivenä. Johann Sebastian Bachin barokkimusiikin suurteoksen kuorokohtaukset, aariat ja orkesterimusiikki ovat vuosisatojen ajan vieneet kuulijansa pääsiäisen tapahtumiin, sen ytimen muodostavat Matteuksen evankeliumin luvut 26 ja 27. Passion musiikki on vuoroin dramaattista ja tunteellista, harrasta. Tutustuin siihen, kun tein laudaturtyötä Christer Kihlmanin romaanista Dyre prins. Siinä ”kekkosenoloinen” valtionpäämies analysoi Matteus-passiota. Hänelle on sanottu, että Matteus-passio kertoo kaiken ihmisestä, ihmisen elämästä ja sen ehdoista, mutta valtionpäämies on sitä mieltä, että se kertoo vain puolet elämästä: riittämättömyydestä ja rajoittuneisuudesta. 

Kirkkomusiikin pauhatessa minä silpon yrttejä, viipaloin perunoita ja valkosipulia, marinoin lampaanpaistia. Olkoon lankalauantai tai sukkasunnuntai. 

Bachin Matteus-passio ehkä ilmentää ymmärrystä ihmisen riittämättömyydestä. Se ei kerro mielestäni yksilön kärsimyksen sankarillisuudesta tai sen kohottavasta, mahtipontisesta voimasta vaan ennemminkin ihmisen loputtomasta avuttomuudesta, riittämättömyydestä ja pienuudesta.

Sellaisia me olemme: avuttomia, pieniä, riittämättömiä.