Jouluruokaa tarjoo kunnon vääki, kunnon vääki
 |
| Naposteltavaa glögin kanssa. Kuva Katriina Pietilä-Juntura |
Äitini oli jouluruokaihmisiä sekä ruokaihmisiä, olihan ruuanlaitto hänen työtään. Äiti laittoi minut Oulun talouskouluun ylioppilaskirjoitusten jälkeen, en osannut edes kahvia keittää. Hän oli sen itsekin käynyt samoin tätini Marjatta. Minulle se oli kauhea paikka, oli runojen perään haakuileva nuorinainen, eikä talouskoulun ruskea kapea ja siveellisen pitkä työpuku houkuttanut, eikä varsinkaan sen päälle laitettava esiliina.
Mutta sinne vain jouduin, Epäilyksen alaiseksi, kun yksi
opettajista – se kaikista tiukin – oli Aila Epäilys. Talouskoulussa oli paljon
ikäisiäni 19-vuotiaita nuoria naisia, miehiä ei varmaan edes huolittu. Naiset
valmistautuivat suureen tehtäväänsä, perheenäideiksi, oltiinhan vahvalla
lestadiusalueella. Minä en haaveillut perheenemännän roolista, minua kiinnosti
Oriveden opisto, Tukholma ja kirjallisuuden opinnot.
Mutta sain tuon puolivuotisen koulun käytyä. Sitten kun olin jo yliopisto-opiskelija olin äidin jouluruokakoulussa joululomat. Se oli kivaa, kuorimme lanttuja, porkkanoita, perkasimme silakoita, teimme mimosasalaattia ja ris à la Maltaa. Liinamaan silakat olivat must, myöhemmin Arabian silakat, ohjeet oli napattu eri ruokaohjelmista tai naistenlehdistä.
 |
| Silakoita, silliä, marinoituja pihlajanmarjoja ja vihreitä tomaatteja. Kuva Katriina Pietilä-Juntura |
Kun sain oman perheen, innostuin uudenlaisista jouluruuista.
Kerran humpsautin porkkanalaatikon keskelle kokonaisen briejuuston ja toisella
kertaa auringonkukan siemeniä, piparit kuului leipoa itsenäisyyspäivänä.
Torttutaikina tehdä itse, äiti keitti myös luumuhillon, mutta sen vaiheen
hyppäsin yli.
Suurin osa pipareista jäi syömättä ja jauhoin ne sitten
juustokakkujen pohjiksi. Tortut kuivuivat. Opin jalostamaan porkkanalaatikon
jämät porkkanapihveiksi ja lanttulaatikko upposi rieskoihin. Kinkun luusta tuli
mainio hernekeitto. Huomasin, että jouluruokien jatkojalostaminen oli
kiinnostavampaa, kuin jouluruokien teko tai syönti.
Viime vuoden syksyllä sairastuin keskivaikeaan masennukseen.
Tunsin itseni arvottomaksi ja huonoksi, oli kymmenen päivän putkia, etten
jaksanut nousta sängystä, saati pukea vaatteita tai käydä suihkussa. Pelkäsin
tulevaa joulua, etten selviä mitenkään siitä. Sitten päätin ottaa itseäni
niskasta kiinni, niinhän masentuneille aina sanotaan. No, minulle onneksi
sanottiin vain, että voit vähän pakottaa itseäsi johonkin puuhaan.
Päätin alkaa hyväksi äidiksi ja hyväksi jouluihmiseksi.
Kaivoin kaikki vanhat joulureseptiin, kuorin ja vatkasin. Tein kaikki laatikot,
sillit ja silakat, sienisalaatin, ostin jopa kaksi kinkkua, joista toisesta
tein jamaikalaisen jerkkinkun. Sienisalaatin sienet liotin mauttomiksi,
laatikot olivat mitä olivat, perunalaatikko aivan harvinaisen huonoa. Se ei
imeltynyt, mutta jotakin sille tapahtui, kun se maistui niin pahalta. Kaikki
salaatit olivat tunkkaisia ja raskaita, italiansalaatti, waldorfinsalaatti,
laatikot täynnä kermaa ja voita, kinkku läskinen, jerkkinkku omituinen.
Kun tyttäreni lähtivät joululomalta Etelä-Suomeen, minä
vaivuin takaisin sängynpohjalle. Mieheni kysyi, mitä jouluruuille nyt tapahtuu,
alkaako jatkojalostus. Sanoin, että kaikki biojätteisiin ja kipot
tiskikoneeseen, en halua nähdä niitä.
Sitten kun mieleni vähän virkistyi ja muistelin – Pauliina
Vanhatalon sanoin – keskivaikeaa vuottani. Ymmärsin, ettei enää jouluruokia.
Ainakaan toistaiseksi. Voi tehdä kevyitä kasvis- ja kalajuttuja tai viettää
ranskalaista joulua. En enää kuulu kunnon väkeen, joka tarjoilee perinteisiä
jouluruokia. En.
 |
| Rosmariini-omenaleivät menossa uuniin. Kuva Katriina Pietilä-Juntura |
Kommentit
Lähetä kommentti