Hjalmar Nikolai Kronqvist – hieno mies: puoliso, isä, pappa, isopappa

 

Tuuletettu tornitalo Torniossa

eli uudistettu Tornion kaupungintalo

kuva: Esa Juntura

Tornion kaupungintalo on valmistunut 1973, sen on suunnitellut arkkitehti Seppo Valjus (1928-2014), voitettuaan arkkitehtikilpailun vuonna 1970. Talo on nyt ensimmäistä kertaa peruskorjattu. Voi vain todettu, että vihdoinkin!

Talon peruskorjaus oli mittava. Noin 7,9 miljoonan euroa maksaneen remontin yhteydessä uusittiin niin vesijohdot, viemäriputket, lämmitysjärjestelmä ja ilmanvaihto kuin sähkö- ja automaatiotekniikka, käytännössä siis koko talotekniikka. Talon energiatehokkuus parantuikin peruskorjauksen myötä merkittävästi.

Tornion kaupungintalo on peruskorjauksen jälkeen täysin esteetön. Jokaisessa kerroksessa on esimerkiksi esteettömät wc:t ja muutenkin riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia liikkua pyörätuolilla.  WC:t ovat sukupuolineutraalit, en ainakaan nähnyt mitään sukupuoleen viittaavia symboleita.

Kävin tutustumassa peruskorjattuun kaupungintaloon avoimien ovien päivänä 1.10.2021. Upean näköistä oli, ja oli fiksua, että 1970-luvun henki oli pääosin säilytetty, mutta raikastettu hyvin. 1970-lukua oli mm. useat värit sekä kokolattiamatot kokoushuoneissa ja ruskeat laattalattiat. Ja ne ihanat keltaiset ovet!

Olin ryhmässä, jossa tekninen johtaja Markus Kannala esitteli tiloja. Hän oli hyvä esittelijä, asiallinen ja eleetön, mutta mikä parasta, hän uskalsi vastata joihinkin kysymyksiin: en tiedä tai en muista. Useastihan kyselijä vaan haluaa snobbailla omalla tietämyksellään. Ei kaikki numerotieto tarvitse pysyä teknisen johtajan päässä, eikä sillä ole mitään merkitystä, jostakinhan se tieto löytyy, jos sitä oikeasti tarvitaan.

Kymppikerros oli hieno, esim. kokoustila siellä, ja sinne sopi Janne Laineen grafiikka komeasti. Saunatiloissa oli Louen marmoria suihkutiloissa. Marmoria ei enää mistään saa, ja vanhat marmorin kulumat tai palojen lohkeamat näkyivät, minusta se oli hauskaa, kertoi, että tiloja on käytetty, eikä kaikkea voi uusia. Puhdistettu marmori varmaankin oli.

Valtuustosali oli raikastunut oikein kunnolla ja suunta oli järkevästi käännetty. Artekin upeita lamppuja ”käsikranaatteja” (millä nimellä ko. lamput tunnetaan) oli runsaasti, hienoa! Eikä mitenkään halpaa. Myös vanhat jykevät Artekin tuolit oli kunnostettu.

Ravintola Ysi oli myöskin ihan ok, paitsi paperivalaisimet, melkeinpä kertakäyttöisiä. Mietin myös, että miksi täällä ei ollut taidetta, seinät huusivat tyhjyyttään, siellä jos missä niitä voisi ihailla syönnin ja kahvittelun lomassa. Jostain oli kaivettu vanha lipasto, joka oli hieno, mutta miksi ihmeessä sen päälle oli laitettu liina? Ei sopinut yhtään, ja ruokapöydissä olevat halvat kuitukangas kaitaliinat olivat ihan turhia.

Tyhjät seinät ja paperivalaisimet, joita oli paljon.

Kerrokset 2-8 olivat demokraattisia: kaikki samanlaisia ja toiminnotkin taisivat olla omissa vanhoissa kerroksissaan, kaikissa en tosin käynyt. Sivistyspalvelut olivat nelosessa, herrat ja hallinto kasissa, tekniset palvelut seiskassa. Kokoustiloihin oli vanhat Kilta-tuolit verhoiltu. Kilta on ollut tuotannossa jo vuodesta 1955, Kilta-tuoli on yksi arvostetuimmista suomalaisista muotoilutuotteista.

Matalia pöytiä ja paperivalaisimia ihmettelin. Niistä tuli mieleen sisustusblogit ja jotenkin tuntui etteivät kestä aikaa, eivätkä ole järkeviä julkisissa tiloissa. Matalat pöydät ovat aivan turhia, kaupungintalon väki, vaikkakin ikinuorta, kuitenkin suht. iäkästä, eikä noiden pöytien päällä voi esim. muistiinpanoja tehdä. Mikä tehtävä niillä on? Mitenkä paperivalaisimista puhdistetaan pölyt?

Kuva: Katriina Pietilä-Juntura

Taideteoksia taidemuseon kokoelmista oli ripustettu sinne tänne, kaikkia en nähnyt. Börje Rajalinin hopeinen teos Hopeahimmeli oli tuotu ala-aulaan. Se olisi pitänyt puhdistaa, hopea tummuu nopeasti ja ikkunan reunukset antoivat teokseen turhat rajat.

Wäinö Aaltosen Tanssijatar oli tummalla jalustalla, joka ei veistokseen sovi, se syö veistosta. Muistelen, että siinä oli kaupungintalolla Louen marmorista jalusta, se olisi ollut parempi tai miksi ei 1970-luvun keltainen? Vaalea jalusta kuitenkin.

Kuva: Katriina Pietilä-Juntura

Sanna Koiviston herkkä teos oli hyvällä paikalla, muistaakseni seitsemännen kerroksen aulassa. Liisa Rautiaisen iso maalaus ja Osuuspankin kokoelmasta taidemuseolle siirtynyt Reidar Särestöniemen teos eivät sopineet keskenään ollenkaan. Väriensä puolesta Särestöniemi sopi seinälle, mutta ei Rautiaisen kanssa.

Omituisisa rinnastuksia oli muitakin, esimerkiksi Riitta Moilasen grafiikan teos Kalastajan taivas ja Jouko Alapartasen omakuva. Samoin Pertti Lohinivan tumma öljyväriteos Meren kuningatar ja Sinkka Tuomisen runsas maalaus Kangastus eivät kyllä ’keskustele’ keskenään.

Sivistyspalveluiden käytävä seinälle oli valittu aika ankeita teoksia. Miksi? Eikö se ansaitsisi jotain hilpeämpää? Toki Juha Tervon Tänään kotona ja Mira Kankaanrannan teokset ovat vahvoja, mutta eivät oikealla paikalla. Hanna Oinosen Tarpeelliset tavarat eivät myöskään ole hyvällä paikalla neljännessä kerroksessa, Ne ovat ripustettu aika matalalle, ja houkuttelevat koskemaan, koska moni ei ehkä miellä kangaslelukoostetta taideteokseksi.

Kuvat: Katriina Pietilä-Juntura,
 Hanna Oinosen Tarpeelliset tavarat,
Juha Tervon ja Mira Kankaanrannan teokset.

Kaupunginjohtajan huoneessa työpöytä jäi hänen luonaan vierailevan kannalta hassusti kulman taakse, ikään kuin tulisi tyhjään huoneeseen. Ymmärrän, että johtaja haluaa katsoa maisemaa, eikä olla selkä maisemaan päin, mutta...

Jaakko Heikkilän Coney Island oli löytänyt hyvän paikan ja oli edukseen toisen kerroksen kokoushuoneessa.

Kuva: Tornion kaupunki/ Anna-Erika Heikkilä