Hjalmar Nikolai Kronqvist – hieno mies: puoliso, isä, pappa, isopappa

Kuunteleva lukija ll

 Hei hei Heis

Kuuntelin Tuula Karjalaisen kirjan Outi Heiskanen, taiteilija kuin shamaani. Olen aina ihaillut Outi Heiskasen taidetta ja habitusta, olen myös aina ihaillut Tuula Karjalaista sekä museonjohtajana että kirjoittajana. Hänen kirjansa Tove Janssonista vuodelta 2013 oli minusta valtavan hyvä. Hän analysoi siinä hyvin sekä Janssonin kuvataidetta että kirjallisuutta, mutta taidehistorioitsijana painotti tietysti kuvataidetta.

Tuula Karjalainen ja Outi Heiskanen ovat ystäviä, heillä on 40 vuotta ystävyyttä takana. Se tuo oman hyvän lisänsä kirjaan. Karjalainen on lähellä kirjoituskohdettaan, tuntee hänet hyvin ja Heiskanen oli toivonut Tuula Karjalaista elämäkertansa kirjoittajaksi.

Karjalainen on valinnut imperfektimuodon kirjoittaessaan ystävästään, joka on muistisairas, eikä ole enää läsnä. Imperfektiä on jonkin verran paheksuttu kirjan kritiikeissä. Itse ajattelin alkuun, että sehän on luontevaa, mutta ei se ollut, se tuntui oudolta. Mietin koko ajan omaa edesmennyttä äitiäni, joka oli muistisairas ja makasi kolme viimeisintä vuottaan puhumattomana terveyskeskuksen vuodeosastolla. Mieleeni ei olisi ikinä kuitenkaan ajatella häntä menneessä muodossa, silloin kun hän vielä oli elossa.

Heis on ihana! Niin mahdottoman hullu ja leikkisä ja lahjakas taiteilija. Ihanaa, että jotkut saavat olla mitä ovat. Ei varmaan ihannepuoliso tai äiti, mutta meille muille tuo paljon iloa valtavalla luovuudellaan ja lapsenomaisuudellaan. Hän on yksi tunnetuimmista Suomen taiteilijoista.

Heiskanen rakasti esilläolemista ja veti ihmisiä puoleensa kuin liima. Hän oli valtavan sosiaalinen, mikä on tietysti aika väsyttävääkin. Hänellä oli taiteilijakollektiivit Record Singers, Bellinin Akatemia, jossa hän oli sekä rehtori että kerrossiivooja, hän oli performanssitaiteen äiti Suomessa.  Record Singereitä taiteilijat itse kutsuivat ensiaputeatteriksi, koska he usein esiintyivät taiteilijaystäviensä näyttelyiden avajaisissa ja katsoivat olevansa näyttelynpitäjän henkinen tuki.

Heiskanen on verbaalisesti myös lahjakas. Karjalainen käyttää tekstissään Heiskasen päiväkirjoja, niissä on napakkaa tekstiä. Heiskanen on herkkä kritiikille (kukapa ei oikeasti olisi?) . Päiväkirjat yksin julkaistuna eivät toimisi, sillä Heiskanen kirjoittaa niihin myös kaikkia muuta: listoja, ystävien puhelinnumeroita jne, eikä niistä ottaisi mitään tolkkua, mutta Karjalaisen tekstin välissä niitä on kiva lukea tai kuunnella.

Heiskanen näyttää rakastavan sanaleikkejä, innostuu virheistä, keksii itse sanoja. Kun hänen näyttelynsä nimi Karuselli kirjoitetaan vahingossa väärin, siitä tulee Karu selli. Kompiiisi on hänen keksimänsä termi; hän näet yhdistää vanhoja laattoja keskenään ja luo näistä yhdistelmistä kokonaan uusia teoksia. Vanhat laatat ovat varasto, josta hän muuntaa uusia teoksia. Hän myös muokkasi vanhoja laattoja, piirsi niihin lisää tai peitti osia. Kompiisi sana on ilmeisesti johdettu englannin sanasta combine, yhdistää ja sanasta piece, osa, pala. Kompiisi on hyvä termi, vaikka ne eivät herättäneet ihastusta perinteitä noudattavien grafiikan tekijöissä, varsinkaan Heiskasen opettajassa, mestari K:ssa, eli Pentti Kaskipurossa. Myöhemmin Outi Heiskanen palkitaan mm. 1986 Iso-Britanniassa juuri kombiisimenetelmästään, Baden Badenissa samoin, sekä Suomessa. Myöhemmin Heiskanen tekee yhteisteoksia esim. kuvataiteilija Janne Laineen kanssa. Ne ovat hienoja.

Verbaalisesta lahjakkuudesta kertoo myös Heiskasen perustama oheistaidekoti, jossa hän parhaillaan on. Se tulee tietysti sanoista O(uti)Heis(kanen)taidekoti.

1983 hän loi taiteilijaystäviensä kanssa Meilahteen Helsingin taidemuseon puistoon ja sisälle Siirrettävän Tuonelan. joka piti sisällään monen moista. Tuonela on kuoleman maa ja sanana ahdistava, mutta kun siihen liittää adjektiivin siirrettävä, se kevenee. Kuuntelemani perusteella Siirrettävän Tuonelan hauskin teos oli Puluakatemia, laskeutumiskone, joka oli jo vaatinut insinööritaitoa. Koneeseen noustiin kierreportaita pitkin ja asetuttiin yhden pienen ihmisen mahtuvaan pulkkaan, joka liukui alas kevyesti kuin lentäen. Pulkassa oli sifonkisiivet, sielun siivet. Siivet liehuivat vapaasti ja kauniisti laitteen, ja siinä makaavan kiitäessä alas. Tove Jansson oli avajaisillan innokas lentäjä, hän laskeutui koneella avajaisissa useita kertoja, pieni kun oli, niin rakennelmat kestivät.

Outi Heiskasella oli kova kaukokaipuu, hän matkusteli paljon, myös silloin kun hänen tyttärensä olivat pieniä. Siitä hän tunsi jälkijättöisesti syyllisyyttä, että jätti pienet lapsensa muiden hoidettavaksi ja lähti reissuun. Lastenlapsiensa kanssa hän oli enemmän ja kahden ensimmäisen lapsenlapsenlapsen kohdalla hän tatuoi heidän syntymäaikansa käteensä, jotta muistaisi ne.

Kaipuu Tiibettiin oli kova, hän kävikin siellä kahdesti ja tärkeäksi projektiksi tuli Kailasvuoren kiertäminen, Kailas on neljän eri uskonnon – hindulaisuuden, buddhalaisuuden, jainalaisuuden ja bönin – pyhä vuori. Vuori on suosittu matkailu- ja pyhiinvaeltamiskohde. Pyhiinvaeltajat uskovat, että kiertämällä vuoren kerran ympäri voi vapautua kaikista synneistä.

Vuonna 2000 Outi Heiskanen ja Tuula Karjalainen onnistuvat kiertämään Kailasvuoren. Matka oli tosi rankka, on kuumetta, syöpäläisiä, vuoristotautia ja rotkon reunalla sinkkuroiva jakkihärkä. Tätä matkan osuutta kuunnellessani melkein huusin, että luovuttakaa, kääntykää takaisin, hullut.

Tein parhaat työmatkani työkaverini Anitta Tikkalan kanssa, ne matkat ovat kyllä oman blogin arvoisia. Kerran taas olimme Helsingissä - mikä lie vuosi* - ja illalla menimme jonnekin keskustan galleriaan näyttelyn avajaisiin, olimme ajoissa paikalla, siellä ei tainnut olla muita kuin Outi Heiskanen, Leena Peltola ja Arto Paasilinna. Kirjailija Paasilinna oli vauhdissa ja hänestä muistaakseni kirjoitettiinkin Seiskassa tai Iltapäivälehdissä. Me katsoimme em. naisia ja näimme heissä tulevaisuuden itsemme. Anittalla oli pitkät tummat hiukset ja hän oli ihan varma, että niistä tulee ajan kanssa samanlaiset kuin Heiskasella. Mielestäni minulla oli Leena Peltolan tähtisilmät (ja tarkka katse taideteoksiin!). Saman tien meistä tuli Outi ja Leena.

Kirja olisi luettuna ollut paljon hienompi kokemus, siihen voisi palata ja erityisesti kuvat ovat tämänlaisissa kirjoissa tärkeitä. Nyt kaikki on muistin varassa, ei voi selailla kirjaa ja palata asioihin. Varmaan hankin teoksen fyysisenä kirjana, niin kiinnostava se oli.

Ateneumissa avataan 7.10.2021 Outi Heiskasen retrospektiivinen eli takautuva näyttely hänen tuotannostaan. Näyttelyssä nähdään myös kokonaisen salin verran Outi Heiskasen ja ystäväni, taiteilija Janne Laineen yhteisteoksia. Upeaa! se täytyy nähdä, eikö?

Anitta Tikkala muisti: vuosi oli 2002, näyttely oli Outi Heiskasen näyttely Suomen taidegraafikot ry:n galleriassa, avajaiset olivat 12.11.2002. Galleria sijaitsi muistaakseni Erottajalla, sisäpihalla.