Sivut avattu!

Olen KinttuKoo,

oikeasti Katriina, juuri eläkkeelle jäänyt  taidemuseon johtajan tehtävistä 61-vuotiaana. Olen ajatellut, että voin vielä tehdä paljon, vaikka 35-vuotinen keikkani museomaailmaan onkin ohi. 

Olen kiinnostunut kuvataiteista, olihan se minun työtäni 35 vuotta, mutta myös kirjallisuudesta, jota alunperin opiskelin yliopistossa pääaineena ja olen lukenut aina. Elokuvat, teatteri ym. kulttuuriin liittyvä kiinnostaa myös. Ja kokkaus! Äiti laittoi minut Marttojen ylläpitämään Oulun talouskouluun, kun en osannut edes kahvia keittää, luin vain Pentti Saarikosken runoja ja haaveilin. No ei minusta Marttaa tullut, ehkä MarttaMaria, mikä hän sitten onkaan...

Olen kahden maan kansalainen - no en aivan, mutta asun sekä Suomessa että Ruotsissa, Torniossa ja pienessä pohjoisruotsalaisessa kylässä.

Tuo KinttuKoo -nimi ei ole minun lempinimi, ehkä joku alter ego tai pseudonyymi. Keksin sen kai joskus 2000-luvun alussa, kun näytin tyttärilleni miten tekstinkäsittelyohjelma toimii. Kirjoitin lauseen Joppa joo, sanoi Kinttu Koo. Ja näytin, miten lause kopioitiin, liitettiin, monistettiin jne. Jälkeenpäin naureskelimme tekstinkäsittelyn pikaopastusta yhdellä huvittavalla lauseella. Lause jäi perheessämme elämään, samoin nimi. Olen käyttänyt sitä nimeä mm. Twitterissä ja Instagramissa ihan huvikseni🙃

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hjalmar Nikolai Kronqvist – hieno mies: puoliso, isä, pappa, isopappa

Kuva
  Isä-Emil lähti Amerikkaan ja sinne jäi Erika ja Emil Kronqvist Hjalmar Nikolai Kronqvist syntyi Haapajärvellä 19.12.1904 ja kuoli Torniossa 12.1.1991, 86 vuoden iässä. Hänen vanhempansa olivat Emil Kronqvist (20.8.1865-10.1.1937) ja Kaisa Kronqvist os. Ojalehto (2.1.1864-1.5.1918). Hjalmar syntyi Emilin ja Kaisan nuorimpana lapsena, Emil ja Kaisa saivat kuusi lasta. Emil Kronqvist lähti Amerikkaan kolme kertaa. Ensimmäisen kerran vuonna 1880, sitten 1889 ja 1907. Vuodet 1889–1892 hän asui siellä ensimmäisen vaimonsa, Erika Kronqvistin (os. Ojalehto) ja poikansa Ansgariuksen (1888–1894) kanssa Houghtonissa Michiganissa ja työskenteli kuparikaivoksella. Heidän toinen poikansa Johan Emil (1890–1892) eli vain kaksi vuotta, tosin vanhin poikakin, Ansgerius kuoli jo kuusivuotiaana. Emilin oikea jalka oli vahingoittunut kaivosonnettomuudessa. Heille syntyi vielä Ida Emilia (1892–1893), hän kuoli puolen vuoden ikäisenä. Emil ja Erika olivat palanneet Suomeen Haapajärvelle, mis...
Read more »
Kuva
  Hel Hel Helsinki hei hei   Helsinkiin, Helsinkiin Asuimme kaksi kuukautta talvella 2025 Helsingissä. Olen haaveillut etelään muutosta ja viime syksynä, kun emme saaneet laitettua Tornion kotiamme myyntiin, päätin, että kokeilemme lyhytaikaista asumista pääkaupungissa. Mietin ja kyselin, etsin asuntoa, ja sitten se pamahti ystävän kautta eteeni. En jaksanut etsiä muuta, asunto tuntui – ja olikin ihan hyvä. Varmistin mieheltäni, että se on ok ja varasin asunnon. En juuri asiasta huudellut, tiesin, ettei sitä niin ymmärrettäisi. Mikä osoittautui todeksi. On hyväksyttävämpää viettää kaksi kuukautta Espanjassa, tai myydä asunto ja kierrellä Andeilla, kun lähteä tammikuussa asumaan Helsinkiin. Erikoista! Sehän on Torniossa vakkarisana, kun tekee jotain poikkeavaa. Asunnon kyllä saa Helsingistä ostaa, joko kakkosasunnoksi tai sijoituskohteeksi, mutta että vuokraa kalliilla hintaa ja niin huonoon ajankohtaan. Ei Ei Ei. Olin viisi vuotta ollut Torniossa lähinnä ahdistunut, siellä...
Read more »

Leo, isä (1924–1984)

Kuva
Miten huone pimenee niin nopeasti, niinkö lyhyt on tie jota kuljin niin pitkään ja näin isäni itsessäni, niin hän istui ja päivät vaipuivat, ovat poissa.   Bo Carpelan ,1966, Valitut runot, suom. Tuomas Anhava Isämme  Leo Jaakko Pietilä syntyi 9.4.1924, Mikael Agricolan päivänä Alatornion Hellälässä. Hänen syntymästään tulee tänään kuluneeksi 100 vuotta.   9.4. ei olekaan Agricolan syntymäpäivä, kuten olen aina luullut, vaan hänen kuolinpäivänsä vuonna 1550. Mikael Agricola tunnetaan suomen kirjakielen isänä. Isäni rakasti suomen kieltä, hänellä oli muun muassa kummallinen 24-osainen kirjasarja Suomen sana, jossa oli tekstejä Sylvi Kekkosesta Erno Paasilinnaan . Hänellä oli Väinö Katajan kootut teokset, paljon suomalaisia klassikkoteoksia. Isäni luki paljon ja tilasi Helsingin Sanomia, jotka luki hyvin perusteellisesti. Paikallislehdistä hän bongaili kaikki kielikukkaset, kielioppivirheet ja lapsukset ja naureskeli niille. Olen jatkanut tätä perinnettä. Isä lu...
Read more »